|
|
|
|
|
KAIKILLE NUORILLE TÖITÄ -KAMPANJA AVATTIIN KEVÄTKARONKASSA
|
Pirkanmaan Yrittäjät ryhtyi sanoista tekoihin nuorten työllistämisen edistämiseksi ja käynnisti Kevätkaronkassa 21.4. Kaikille Nuorille
Töitä -kampanjan, jossa yritykset voivat helposti tarjota nuorille töitä.
Kampanjan nettisivusto www.nuorilletoita.fi on paikka, jossa yritykset voivat tarjota nuorille
harjoittelu- tai oppisopimuspaikkoja, kesätöitä tai työtä joko vakituiseen tai määräaikaiseen työsuhteeseen.
Harjoittelu-, työelämän valmennus- tai oppisopimuspaikkoja varten yritys voi saada palkkakustannuksiin tukea kokonaan tai osittain.
Tukiasioista saa lisätietoa TE-toimistosta.
Nuorten työllistäminen vaatii, että yritykset lähtevät mukaan. Kaikkia nuoria ei voida työllistää kunnan tai valtion töihin. Pirkanmaan
Yrittäjien yksi tärkeimmistä painopisteistä tänä vuonna on nuorten työllistyminen ja syrjäytymisen estäminen.
Kampanja toteutetaan yhteistyössä Pirkanmaan Yrittäjien, Pirkanmaan ELY-keskuksen ja TE-toimiston kanssa.
Mikäli etsit kielitaitoista henkilöä asiakaspalveluusi esimerkiksi Kukkaisviikkojen tai Asuntomessujen ajaksi, ota yhteyttä "Työvoima
liikkeelle Pirkanmaalla" -projektin Jouni Salmiseen puh. 050 396 114. Salminen tekee yhteistyötä TE-toimiston kanssa etsien
kielitaitoisille nuorille työ- ja harjoittelupaikkoja.
|
|
|
|
|
|
Luovat Verkot kokoaa saman katon alle kymmenittäin luovien alojen yrittäjiä
|
|
Tiistaina 15.5.2012 Luovat Verkot -tapahtuma kokoaa Tampere-taloon kymmenittäin luovien alojen yrittäjiä. Mukana on muun muassa muusikoita,
käsityöyrittäjiä, valokuvaajia, matkailualan yrittäjiä ja elämyspalveluyrityksiä. Tarjolla on uusia ja raikkaita ideoita asiakas- ja
henkilöstötilaisuuksiin, juhliin, markkinointiin sekä liikelahjoiksi.
Neljättä kertaa järjestettävä tapahtuma tarjoaa luovien alojen yrittäjille erinomaisen mahdollisuuden omien tuotteiden ja palveluiden
esittelemiseen, verkostoitumiseen ja uusien asiakaskontaktien löytämiseen. Asiakkaita on tilaisuuteen mukaan ilmoittautunut yli 200.
Heille tilaisuus tarjoaa ainutkertaisen mahdollisuuden tavata Pirkanmaan luovien alojen yrittäjät yhdessä paikassa.
Pöytä-/esittelypaikkoja voit tiedustella sähköpostitse: kimmo.pesola@pirkanmaanyrittajat.fi
|
|
|
|
|
Namibian Tasavallan Pirkanmaan Kunniakonsulaatin avajaiset lauantaina 26.5.2012
|
|
Namibian Tasavallan Pirkanmaan Kunniakonsulaatin avajaisia juhlitaan lauantaina 26.5.2012
kello 15.00 alkaen Ideaparkin keskusaukiolla, Ideaparkinkatu 4, 37570 Lempäälä.
Yrittäjäjärjestön jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita tilaisuuteen!
Katso avajaistilaisuuden kutsu ja ohjelma
tästä.
|
|
|
|
|
|
|
Tule tekemään hallituksen happotesti
|
|
Yrittäjä on hyvin usein yksin pohtimassa, miten yrityksen tulevaisuus voidaan turvata, kun asiakkaiden toiminta on ennakoimatonta ja
nopeaa. Onko vastaus Yrityskummin tai hallituspartnerin kaltainen neuvoja tai sparrari, advising board tai konsultti vai tarvitaanko
hallitus yrittäjän tueksi?
Maanantaina 21. toukokuuta 2012 kello 13.00 Technopoliksessa Yliopistonrinteellä sinulla on tilaisuus saada
Hallituksen happotesti -seminaarissa vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:
· Miten voin turvata yritykseni tulevaisuuden hurjasti muuttuvassa markkinatilanteessa?
· Mistä ja miten yrittäjä-toimitusjohtaja saa neuvoja ja tukea säännöllisesti?
· Miten voin luoda tulevaisuuden linjoja, kun oma aika menee arjen pyörittämisessä?
· Mistä ja miten saan yritykseni käyttöön kokemusta ja eri alojen osaamista?
· Mitä tämä kaikki edellyttää minulta ja mitä se maksaa?
"Happotestissä" teemme pienen tehtävän, jonka tulokset saat joka tapauksessa käyttöösi. Happotestiseminaarin hinta on 50 ? + alv /
osallistuja
Sinulla on myös mahdollisuus saada henkilökohtainen palaute tehtävästäsi erikseen sovittavana ajankohtana. Palaute on henkilökohtainen
ja maksaa 90 ? + alv.
Ilmoittaudu arja.koivisto@pirkanmaanyrittajt.fi ti puh. 050 359 2368. Tilaisuuteen otetaan rajattu määrä osallistujia, joten
ilmoittaudu heti!
Yhteistyössä: Pirkanmaan Yrittäjät, Hallituspartnerit, D-Marketing Services Oy
|
|
|
|
|
|
|
Pirkanmaan Yrittäjien Golfkilpailu 14.6.2012
|
Pirkanmaan Yrittäjien golfkisa täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Tervetuloa mukaan juhlavuoden kisaan!
Aika: Torstai 14.6.2012, yhteislähtö klo 10.00
Paikka: Nokia River Golf
Katso tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet
tästä.
|
|
|
|
|
|
|
Valkeakoski tarjoaa huippujalkapalloa Tampereella FC Haka - VPS
|
Aika: Lauantai 16.6. kello 18.30.
Paikka: Tammelan stadion
Hinta Pirkanmaan yrittäjien jäsenille:
Ottelulippu 5,-/kpl (2 kpl/ jäsenyritys)
Perhelippupaketti 15,- (2 aikuista+ 2 lasta)
Liput varattavissa heti, haettavissa 24.5. tstolta alkaen.
Liput voi noutaa Pirkanmaan Yrittäjien toimistosta Kehräsaaresta (B-rappu, 2. kerros).
avoinna klo 9-16, p. (03) 251 6500, toimisto@pirkanmaanyrittajat.fi
Maksun voi suorittaa lippuja noudettaessa. Toimi nopeasti, alennuslippuja on rajoitettu määrä!
|
|
|
|
|
|
|
Ilmoittautuminen TET-työnantajaksi on alkanut!
|
|
Tampere etsii yrityksiä ja yhteisöjä mukaan peruskoulujen 9. luokkalaisten TET-toimintaan ensi syksyksi. Koulujen työelämään tutustumis-
eli TET-toiminta käynnistyy syyskuun alussa. Mikäli sinulla on mahdollisuus tarjota peruskoulun viimeistä luokkaa käyvälle tilaisuus
työelämään tutustumiseen, katso lisätietoa TET-harjoittelusta tästä.
TET-työnantajaksi voit ilmoittautua tämän linkin kautta:
https://palvelut2.tampere.fi/e3/lomakkeet/1101/lomake.html
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Viennin kontaktikisan voitti Erno Syvälahti
|
|
Viennin kontaktikisa järjestettiin 24. - 26.4. Matkakohde, joka kerrottiin osallistujille vasta lähtöpäivänä, oli Budapest. Kilpailun
voittajaksi selvisi HappyOrNot Oy:n Erno Syvälahti, joka loi 19 potentiaalista kontaktia vajaan kahden vuorokauden aikana. Kisaan
lähdettiin pilke silmäkulmassa, tarkoituksena kuitenkin luoda todellisia, kansainvälisiä asiakaskontakteja.
Kisan voittajayritys kuittasi itselleen 3000 euron kansainvälistymisrahan. Toiseksi tullut Liisa Tyllilä Hiking Travelistä ja
kolmanneksi eniten kontakteja saanut Mikko Honkala Honkalamedia Oy:stä saivat molemmat 1000 euroa yrityksiinsä.
Lue lisää tästä.
|
|
|
|
|
|
|
Finpron vientikaupan seminaari
|
Aika: Tiistai 22.5.2012 klo 12.15 - 16.00
Paikka: Pirkanmaan ELY-keskus, Pellavatehtaankatu 25, Tampere, kokoustila Patruuna, 2. krs
Hinta: ?150,-/hlö (+alv), seuraavat henkilöt samasta yrityksestä ?100,-/hlö (+alv)
Tervetuloa vientikaupan seminaariin Tampereelle. Asiakkaidemme pyynnöstä olemme laajentaneet vientiseminaaritarjontaamme pääkaupunkiseudun
ulkopuolelle. Seminaari soveltuu kaikille viennin parissa työskenteleville henkilöille.
Katso seminaarin tarkemmat tiedot tästä.
|
|
|
|
|
|
|
Paikallisyhdistysten messutapahtumat touko-, kesäkuussa 2012:
12. - 13.5. Nokian Messut / Nokian Yrittäjät
18. - 19.5. Kevätmarkkinat / Kangasalan Yrittäjät
26.5. Ylöjärven Markkinat / Ylöjärven Yrittäjät
26.5. Ruoveden Messut / Ruoveden Yrittäjät
8. - 9.6. Toijalan Markkinat / Toijalan Yrittäjät
23.6. Kelahovin juhannus / Suodenniemen Yrittäjät
|
|
|
****
Jakelu: Pirkanmaan Yrittäjien jäsenrekisteri, p. (03) 251 6500.
Tarkista jäsentietosi kätevästi verkossa täältä.
|